Perhevalmennus ja synnäriin tutustuminen

Siitepölyn ja helteen turvottama ruhoni on päässyt viime päivinä ottamaan kovasti kontaktia suomalaiseen äitiyshuoltoon (vai pitäisikö nykypäivänä sanoa vanhemmuushuoltoon?).

Eilen päiväjärjestyksessä oli ensimmäinen perhevalmennustunti, aiheella vanhemmuus/isyys. Lapsiperheenalut jaettiin kahtia, naiset yhteen päähän neuvolaa ja miehet toiseen. Miehet kuulemma kuuntelivat koko tunnin session ajan hiukan höpsön isätyöntekijän juttuja "näkymättömästä tunneyhteyden sateenkaaresta isän ja lapsen välillä", me naiset taas kuuntelimme terveydenhoitajan lukevan seinälle heijastettua powerpoint-esitystä. Voi olla, että olisin saanut tunnista paljon enemmän irti, ellen olisi jo vuosia lukenut erilaisia lehtiä ja kirjoja sekä kasvatuksesta että tarkemmin ottaen vanhemmuudesta.

Tunnin lopussa pääsimme tutustumaan Pikkuiset-sikiönukkeihin. Nukkeja oli kahdeksalta eri rakausviikolta välillä 9-28. Nuket ovat aidon kokoiset ja näköiset, neljä pienintä on painoltaan suuntaa antavia ja neljä suurinta vastaa tarkemmin todellisuutta. 

kuva täältä

Suurinta nukkea pidellessä Pötkylän koko ja todellisuus jotenkin konkretisoitui: tyyppi on ihan oikeasti jo melkein valmis pieni ihminen. Ja jo monta sataa grammaa painavampi kuin rv28-nukke. 

Huonosti nukutun yön ja allergiahorroksessa vietetyn keskipäivän jälkeen suunnattiin synnytyssairaalan tutustumiskäynnille yhdessä Miehen ja elokuussa synnyttävän ystäväni kanssa. Hetken aikaa kerittiin etsimään oikeaa paikkaa, Tays on melkoinen rakennuksien ja käytävien sokkelo.

Varsinainen tutustumistunti oli aika tyhjänpäiväinen, samat asiat on kerrottu sairaalan nettisivuilla, ainoastaan synnytyssalien kuvat puuttuvat netistä (on muuten melkosen pienet kopit). Yllätyksenä tuli se, että koko osastolla on vain yksi synnytysamme (johon ei saa synnyttää), ja se on niin harvalla käytöllä että lähes kaikki ammeeseen haluavat synnyttäjän siihen pääsevät. Tunnin lopuksi käytiin kurkistamassa synnytysvastaanoton aulaa.

No, nyt ainakin tiedetään mistä ovesta sinne pääsee.

rv 30+6, huomenna neuvola. Monisteiden rasti-ruutuun- osiot täytettynä, tänään pitää vielä runoilla jotain sanallisiin osioihin.

Mammahousujen aikainen eläköityminen

Täällä on eletty nyt kaksi housutonta päivää. Lämmin ilma toi mukanaan mielettömän turvotuksen, minkä seurauksena sääret (ja nilkat, jalkapöydät, kädet ja naama) paisuivat niin ettei slim-mallisten housujen käyttämisestä tule mitään (kumma tunne, kun vyötäröltä valuvat pökät kiristää pohkeita niin että pahaa tekee), lauantai-iltana pelkäsin saumojen ratkeavan. Tai että housut lähtee jalasta vain saksien avustuksella.

Niin, että hei-hei, ihanat äitiyshousut, nähdään taas jos ja kun paksuunnun uudestaan! 

taitaa olla viimeisin kuva eläkeläisistä jalassa, otettu tasan 8 viikkoa sitten rv22+3

Ihan pelkkiä mekkokelejä ei kuitenkaan taida olla tulossa, joten olihan sitä pakko käydä ostamassa uudet raskaushousut. Kuitenkin niin kauan kun mekolla tarkenee, aion antaa helmojen hulmuta.

Viime viikolla piipahdettiin taas kasvukontrolliultrassa. Kaikki hyvin, pikkutyypi on kasvanut jo komeaan 1555 gramman painoon, nätisti 60% käyrällä.

Tällä viikolla onkin ohjelmaa: ensimmäinen perhevalmennus, synnäriin tutustuminen ja pitkä neuvola.

rv 30+3

rv 30

Käytiin tänään siellä ylimääräisessä neuvolassa, Mieskin lähti tapaamaan uutta terkkaa. Mukavan ja ammattitaitoisen oloinen nainen, mun makuuni sopivan jämpti tyyppi, heti oli luottavainen fiilis. Terkka kyseli päänsärystä ja turvotuksista, mitattiin verenpaine, hemoglobiini ja paino. Kaikki ihan normaalia, ei raskaumyrkytystä. Huh, helpotusta!

Terkka sanoi, että joillekin ihan silkka raskaus aiheuttaa päänsärkyä ja näköhäiriöitä ja reippaan painonnousunkin pisti ihan kokonaan normaalin turvotuksen piikkiin.

Sf-mitta pompsahti yläkäyrälle, komeat 28cm. Eihän se nyt oikeasti ole kasvanut kahdessa viikossa viittä senttiä, mittaajissa tuntui olevan selvä ero; toisin kuin ensimmäisellä ja tällä mittauskerralla, kahden viikon takainen lastenneuvolan terkka ei painanut mittanauhaa oikeaan kohtaan.

Seuraava neuvola kahden viikon päästä, siihen mennessä meidän molempien pitäisi täyttää monisivuinen kyselylomake kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Ei yhtään huvittaisi, joten eiköhän sekin jää ihan viimetippaan. Ainakin paperit on vielä toistaiseksi tallessa. 

Äitiyspakkauksenkin saisi hakea postista. Saa nähdä maltanko odottaa ensi viikkoon, vai pitääkö jo huomenna hakea. Laatikko on kyllä niin iso, että sitä on hankala kuljettaa kotiin kävellen ja toisaalta tuota puolentoista kilometrin matkaa varten ei viitsisi hakea autoa parkkihallista... Pitää varmaan keksiä joku autoa vaativa retki, että päästään sit kotimatkalla hakemaan äp :)

29+0, enää yhdeksän viikkoa täysiaikaisuuteen <3

jännitys

Varasin huomiseksi ylimääräisen neuvolan, raskausmyrkytyksen oireet kun vaan voimistuvat. Paino on jatkanut jyrkkää nousua (oon niin turvoksissa, että vihkisormus piti ottaa pois vaikka se on oikeasti iso), päänsärky on jokapäiväistä ja silmät temppuilee. Tietysti toivotaan, ettei olisi pre-eklampsiaa. Päänsäryn ja silmäoireet kun voisi selittää myös siitepölykaudella ja toisille nyt vaan tulee reippaammin painoa raskaana ollessa (mutta kai se paino tulisi taisaisesti raskauden ajan, eikä tippuisi puoleenväliin ja sitten lähtisi nousukiitoon?). No, se nähdään huomenna. Jännittää aika lailla...

Huomenna nähdään myös se mystinen oma terkka!

Tallinna

Kävin alkuviikosta äitini kanssa Tallinnassa, yhden hotelliyön reissulla. Tarkoitus oli lähteä vahnempieni kanssa kolmisin, mutta isä joutui särkyineen jäämään kotiin.
Kolusimme käsityö- ja lastenvaate- ja tarvikekauppoja, mini-ihmiselle löytyi reilusti vaatetta ja pari kiekkoa hahtvavillaa vaipoiksi. 

Lahden toiselta puolelta löytyi vielä Lindexin Tove 100 -malliston muumivaatteita. Kotinurkista niitä ei enää saa. ja sekös on harmittanut.

Väsymys reissun jälkeen oli ihan mieletön. Herään nykyään normaalistikin reilut puolenkymmentä kertaa yössä, eikä uudelleen nukahtaminen vieraassa paikassa (puhumattakaan todella huonosta vuoteesta) ole koskaan kuulunut vahvuuksiini. Vielä kun päiväunetkin jäivät välistä molempina reissupäivinä, ei itku ollut kaukana keskiviikko-iltapäivänä väsymyksen voittaessa. Onneksi kotona saa nukkua <3 Lupaan ja vannon, että tämä oli viimeinen ulkomaille suuntautuva retki tämän raskauden aikana.

Aika jännä juttu muuten, miten eri tavoilla raskaana olevin suhtaudutaan eri paikoissa. Madeiralla oltiin ihan tarpeettomankin huomaavaisia ja kiinnostuneita kun taas Tallinnassa tunsin oloni lähinnä näkymättömäksi. Tai korkeintaan ei-tervetulleeksi. Koto-Suomessa tunnutaan suhtautuvan ihan yhtä neutraalisti kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin. 

rv 27+6