Eilen päiväjärjestyksessä oli ensimmäinen perhevalmennustunti, aiheella vanhemmuus/isyys. Lapsiperheenalut jaettiin kahtia, naiset yhteen päähän neuvolaa ja miehet toiseen. Miehet kuulemma kuuntelivat koko tunnin session ajan hiukan höpsön isätyöntekijän juttuja "näkymättömästä tunneyhteyden sateenkaaresta isän ja lapsen välillä", me naiset taas kuuntelimme terveydenhoitajan lukevan seinälle heijastettua powerpoint-esitystä. Voi olla, että olisin saanut tunnista paljon enemmän irti, ellen olisi jo vuosia lukenut erilaisia lehtiä ja kirjoja sekä kasvatuksesta että tarkemmin ottaen vanhemmuudesta.
Tunnin lopussa pääsimme tutustumaan Pikkuiset-sikiönukkeihin. Nukkeja oli kahdeksalta eri rakausviikolta välillä 9-28. Nuket ovat aidon kokoiset ja näköiset, neljä pienintä on painoltaan suuntaa antavia ja neljä suurinta vastaa tarkemmin todellisuutta.
kuva täältä |
Huonosti nukutun yön ja allergiahorroksessa vietetyn keskipäivän jälkeen suunnattiin synnytyssairaalan tutustumiskäynnille yhdessä Miehen ja elokuussa synnyttävän ystäväni kanssa. Hetken aikaa kerittiin etsimään oikeaa paikkaa, Tays on melkoinen rakennuksien ja käytävien sokkelo.
Varsinainen tutustumistunti oli aika tyhjänpäiväinen, samat asiat on kerrottu sairaalan nettisivuilla, ainoastaan synnytyssalien kuvat puuttuvat netistä (on muuten melkosen pienet kopit). Yllätyksenä tuli se, että koko osastolla on vain yksi synnytysamme (johon ei saa synnyttää), ja se on niin harvalla käytöllä että lähes kaikki ammeeseen haluavat synnyttäjän siihen pääsevät. Tunnin lopuksi käytiin kurkistamassa synnytysvastaanoton aulaa.
No, nyt ainakin tiedetään mistä ovesta sinne pääsee.
rv 30+6, huomenna neuvola. Monisteiden rasti-ruutuun- osiot täytettynä, tänään pitää vielä runoilla jotain sanallisiin osioihin.
Mitä, päästikö tutustumaan taysin synnärille? Meille sanottiin neuvolassa, että Tays ei ota tutustumisia, että jonkun videon voi osastosta päästä näkemään taysin muissa tiloissa... Mä haluun kans! En käynyt Tampereen perhevalmennuksissa, odotan et ensi viikolla ollaan Nokialaisia, että käydään sit siellä. En kyllä usko et mun mies kans innostuu tollasesta valmennuksesta :D
VastaaPoistaNuo nuket varmasti toivat vauvan kokoa konkreettisemmaksi, ois kans mukava päästä livenä näkemään :)
Aa, joo unohtukin mainita ettei sinne synnärille päässyt muuta kun kurkkaan käytävälle, muuten istuttiin tunti jossain koulutustilassa katsomassa powerpointia. Että oikeastaan sinut hyöty koko hommasta oli se, että ei tarvii tositilanteessa ruveta ihan nollasta etsiin synnäriä
VastaaPoista