Lähtövalmistelut

Perjantai-iltana varattiin äkkilähtö Madeiralle, häämatka. Haluttiin lähteä nimenomaan johonkin rauhalliseen mutta lämpimään paikkaan (toissasyksyn Turkki oli aika karu kokemus, ei enään ikinä), joten eläkeiläiskohde sopii vallan mainiosti :) Varsinkin kun en tän mahan kanssa mitään kummosia jaksakaan, eilenkin käytiin iltakävelyllä verkkaiseen tahtiin n. puolitoista kilometriä ja monta kertaa piti pyssätä kun supisti niin.

Tämä viikko alkoikin sitten matkajärjestelyillä: ensin piti käydä verkkokauppa.comissa otattamassa passikuvat ja siitä poliisilaitokselle jonottamaan. Vanha passi olisi voimassa vielä melkein puolitoista vuotta, mutta koska henkilötietojen pitää olla ajan tasalla matkustettaessa oli pakko hakea tuplasti kalliimpaa express-passia. Jätetään se ajokortin uusiminen sitten ensi kuuhun. Vielä pitää käydä ostamassa pari hihatonta äitiystoppia, lentosukat, aurinkorasvaa ja maitohappobakteereitabletteja. Ja tietysti pakata ja viedä kissa porukoille hoitoon.

Vähän jännittää matkustaa raskaana: miten jaksan istua lentokoneessa 4h suuntaansa (normaalistikin lentäminen on ihan kamalaa tuskaa näin levottomalle tyyiplle), mitä kaikkea sitä uskaltaa syödä, jaksanko tehdä muuta kuin maata hotellilla, ja mitäs jos sattuu jotain? Jos tyyppi vaikka päättääkin syntyä kesken kaiken? Onhan tässä vielä monta kuukautta laskettuun aikaan, mutta minimies on jo sen ikäinen, että kunnon tehohoidolla saattaisi jo selvitä hengissä.

Todennäköisesti murehdin ihan turhaan, kaikki menee kuitenkin hyvin.

Neuvolameiningit

Tänään oli taas pitkästä aikaa neuvola, edellisestä onkin jo vierähtänyt kuusi viikkoa. Ei ollut vieläkään vakkariterkkaa, vaan tällä kertaa vastassa oli kätilöopiskelija. Ensi kerralla pitäisi jo olla uusi vakkariterkka eikä enään sijainen.

Tällä kertaa käytiin läpi sekä kelan lomakkeiden täyttäminen että sairaalan esitietolomake, saatiin todistukset kelaa ja vakuutusyhtiötä varten ja lähete sokerirasitukseen. Plus kaikki perushommat. Sf-mittakin otettiin ensimmäistä kertaa (oli muuten yllättävän epämukava toimenpide), inasen keskikäyrän yläpuolella mennään. Vaa'alla käynti ahdisti jo etukäteen, varsinkin kun viime viikkoina on tullut syötyä vähän miten sattuu. Voisinkin oikeastaan kirjoittaa näistä painohommista oman postauksensa. Pötkyläinen ei taaskaan ollut järin yhteistyöhaluinen sydänääniä kuunneltaessa: livisti karkuun aina kun saatiin laukka kuulumaan ja vähän töytäisikin laitetta mennessään :D kätilökin kehui tyyppiä kovin aktiiviseksi menijäksi :)

Kolmen viikon päästä päästään taas kurkistamaan mitä miekkoselle kuuluu <3 iltaisin tyypin ollessa aktiivisimmillaan potkut näkyy jo päällepäin. sydänsydänsydän.

Loppuun vielä mahakuva tältä päivältä. 

22+3

Rouvaseloa ja supistuksia

7. päivä rouvana. Muuten meno on luonnollisesti ihan sitä samaa kuin ennen avioliiton satamaan purjehtimista, mutta välillä oikein kutkuttaa kun tajuan olevani Miehen vaimo. Ja että meillä on sama sukunimi. Hellyydenosoituksien määräkin on kasvanut häiden jälkeen; normaalisti Mies ei todellakaan ole mikään aamuhalittelija, mutta on nyt jo vaikka kuinka monena aamuna kun on ollut vielä melkein unessa kaapannut mut kainaloon pötköttelemään. Ihanaa <3

Lisää kutkutusta aiheuttaa Pötkylä. Tyyppi on käynyt todella kovaksi potkijaksi, ja vähän tuntuu siltä että on yöt ja aamut ultrassa nähtyyn tapaan raivotarjonnassa mutta kiepsahtaa päiväksi lillumaan poikittain. Päivisin potkut nimittäin suuntautuvat kohdunsuulle (niin kumma tunne, jokseenkin epämukava) ja iltaisin ja aamuisin vähän navan alapuolelle. Siinähän potkii, ihanaahan se on. Varsinkin nyt kun Mieskin on liikkeet tuntenut.
Koko raskaus on sujunut aika rauhallisissa merkeissä. Alkuun jumalattoman pahoinvoinnin ja väsymyksen ja niiden helpotettua selkäkipujen vuoksi, ja nyt kun selkäsärky on muuttunut jatkuvammaksi on supistusten vuoro. Ensimmäisen kerran supisteli jo muutama viikko sitten, silloin kivuttomasti mutta kuitenkin niin epämukavasti että piti aina pysähtyä paikoilleen. Pikkuhiljaa supistukset ovat muuttuneet epämukavista lievästi kipeiksi. Vaikka supistuksia ei tule kuin 2-3 kertaa viikossa, yksi tai korkeintaan kaksi kerrallaan, ovat ne hiukan huolestuttavia. Yhteistä niille on se, että ne tulevat aina aktiivisempien päivien iltoina. Eivät kuitenkaan kaikkien reippaampien päivien jälkeen, joten niitä ei oikein voi ennustaa, esim. hääpäivänä kun olin menossa aamusta iltaan ja pidin vain pari lepotaukoa päivän aikana ei illalla supistanut ollenkaan mutta nyt alkuviikosta kun vaan kävelin kauppaan ja takaisin kotiin, n. 1km suuntaansa, normaalia reippaampaa tahtia supisti kipeästi jo kotimatkalla. No, maanantaina neuvolaan, pitää muistaa mainita.

21+6

14.3.2014

Tänään on se päivä, kun me mennään naimisiin <3
Iih, vielä kaksi tuntia!

Rakenneultra

Huhhuuh, että aamulla jännitti! Ei puhettakaan uudelleen nukahtamisesta kun heräsin pari tuntia ennen kellon soittoa.

Koko raskauden musta on tuntunut siltä, että tulossa on tyttövauva. En ole mitenkään ajatellut Pötkylää tyttönä, mutta jotenkin on ollut semmonen yleisfiilis. Paitsi tänään. Tänään tuntui heti heräämisestä asti siltä, että tyyppi onkin poika. Tunne vahvistui vahvistumistaan puolen päivän jälkeen olleeseen ultraan saakka. Koko tutkimuksen alun odotin vaan kärsimättömänä tietoa sukupuolesta ja makasin laverilla todella jännittyneenä. Kaikki jännitys katosi samantien onnen tieltä, kun lääkäri totesi, että "tuossa on pippeli, ihan selvä tapaus". Viime hetken intuitio oli oikeassa! Ja saunavihta myös! Meille tulee poika! Kaikin puolin terve pieni poika!

murheellisen näköinen pikku-herra polvi melkein kiinni nenässä

herran matkii äitiänsä. makasin siinä laverilla juurikin noin käsi takaraivolla :D

Kaikki oli normaalia ja poika vastasi viikkoja. Painoa on nyt raskausviikolla 20+5 393g, pituudesta ei ollut puhetta. Viiden viikon päästä päästään kurkistamaan miekkosta uudestaan, lääkäri kun koki tarpeelliseksi kontrolloida tyypin kasvua Metformiinin käytön vuoksi, vaikke kasvussa ainakaan vielä näkynyt mitään poikkeavuutta.

Sukupuolen selviämisen kunniaksi piti vähän tilailla vauvanvaatteita, tähän mennessä ei ole vielä tuntunut hyvältä. Olen kyllä useaan otteeseen silmäillyt verkkokauppojen tarjontaa ja kasannut hävyttömän kokoiset virtuaaliset röykkiöt ostoskoriin mutta aina jättänyt kuitenkin ostamatta. Ei vaan ole tuntunut oikealta ostaa tyypille vaatteita ennen kuin tiedetään onko hän tyttö vai poika. Uniseksiähän ostelin jo ennen odotusta, odotusaikana en niitäkään. Nyt oli kuitenkin ihan pakko päästä ostamaan vauvanvaatteita, ei enään vaan sille "vauvalle-joka-meillä-toivottavasti-joskus-on", vaan nimenomaan tälle olemassa olevalla omalla pojalle.

Voihan onni <3

Polttariviikonloppu

Hih, osasinhan minä tätä odottaa, kun kevät on ollut niin täynnä ohjelmaa ettei juuri muita mahdollisia viikonloppuje ole ollutkaan. Mutta silti, tytöt (ja Mies) onnistuivat pitämään mua jännityksessä koko viikonlopun järjestämällä polttarit sunnuntaina!

Kerkisin sunnuntaina heräilee ihan kaikessa rauhassa; söin vähän aamupalaa, puin päälleni ja asetuin sängylle katsomaan Frendejä ja päättelemään lankoja hääneuleestani. Yhden aikaan ovikello soi (tosin arvasin rappukäytävästä kuuluneen metelin perusteella hetken koittaneen jo ennen pimputtelua :D ) ja kaverit käskivät keräämään mukaan neuletakin tai muun "lämmikkeen", sukkahousut ja meikkipussin. Ja minähän keräsin, tosin myöhemmin huomasin napanneeni mukaan äitiyssukkisten sijaan liian lyhyet leggingsit.

Kotoa suunnattiin kaupunkiin, ihanaisten varaamaan hotellisviittiin. Hotellilla piti vastailla hää-aiheisiin kysymyksiin, joista suurin osa meni kyllä ihan arvaamalla. Oikeiden vastauksien määrä olikin suoraan verrannollinen tiedon määrään. Herkkujen mättämisen jälkeen siirryttiin morsiussaunaan loitsimaan pahaa pois ja pesemään vanhat suolat pois janottamasta. Saunaa seurasi käsi- ja jalkahoidot, tukan laitto ja valmistautuminen keskustaan lähtemiseen. Olivat ihanat ostaneet mekonkin niin sain laittaa puhtaat vaatteet päälleni.

Kipiteltiin siis keskustaan ja matkalla pysähdyttiin Patosillalle hyvästelemään vanha sukunimi ja heittämään paha saunavihta koskeen. Vihta muuten ennusti esikoislapsesta poikaa!

Sinne molskahti tyttönimi

Sillalta jatkettiin matkaa italialaiseen ravintolaan syömään oikeinh pitkän kaavan mukaan, ja ruoasta kun suoriuduttiin suunnattiin takaisin hotellille. Vähän arvelin että joku yllätys siellä odottaa kun nimenomaan minun piti mennä sisään ensimmäisenä. Ja kukas se siellä? Mies istui nojatuolissa odottelemassa! Likat kustansivat meille hotelliyön häälahjana <3 Saunottiin vielä kaksistaan (tai kolmistaanhan me nykyään aina ollaan) ja pötköteltiin sängyllä katsomassa Batman returnsia.

Oli ihana päivä ystävien kanssa, raskauteen sopivan rauhallinen meno eikä kiire painanut päälle ollenkaan. Mutta ihmekös tuo, olihan meitä tiineitä naisia porukassa kolme :)

Eikä muuten harmittanut tuollaisen päivän jälkeen ollenkaan se kahdella päivällä eteenpäin siirtynyt ultra!

Puoliväli!

Miten ihmeessä on mahdollista, että 21. raskausviikko on jo saavutettu? Vastahan tuskailin nt-ultraa, podin pahoinvointia ja  malttamattomana odottelin Pötkylän liikkeitä! Yht'äkkiä viikon 13 ultrasta onkin jo kaksi kuukautta, pahoinvointi on vaihtunut hankaloituneeseen liikkumiseen ja pieni mysteerini monottaa mammaansa useasti päivässä, joka päivä. Ja niin se itselleni asettama takaraja huushollin laiton aloituksellekin on saavutettu. Homma on onneksi saatu alulle jo aiemmin mutta nyt pitäisi laittaa vipinää kinttuihin niin kauan kun kunto vielä kestää (mutta ei nyt heti sentään, katotaan uusiks maanantaina).

Aamulla herättyäni ihastelin ja ihmettelin Pötkyläisen mahtavia mittoja: tyyppi on Vauvan odotus -vihkosen mukaan jo noin 25cm pitkä (mistä yhdeksisen senttiä koipia), painaa noin 325g ja jalkapohjakin on jo hurjat 32mm pitkä! Miten se on kerinnyt kasvamaan siitä varhaisultrassa nähdystä vajaan puolentoista sentin mötikästä jo noin isoksi?

Puolen välin onnea tosin himmensi heti aamulla puhelu keskusäitiysneuvolasta; rakenneultra siirretään maanantailta keskiviikolle koska lääkäri joutuu maanantaina avustamaan leikkauksessa. Voihan mömmö, vielä kaksi kokonaista päivää lisää odottelua! Olisin niin mielelläni aloittanut viikon ultra-käynnillä, varsinkin kun loppuviikko on takuulla enemmän tai vähemmän kiireinen viimeisten hää-järjestelyjen kanssa. Vielä se neuletakin viimeisteleminen, mihin uppoaakin monta iltaa, jonkunlaisen kukkakimpun askartelu (ehkä) ja mitä nyt sattuu vielä eteen tulemaan.

Lomakuulumisia

Hiihtoloma (tai mitäs lomia me työttömät pidetään?) meni hujauksessa maalaismaisemissa, oman isän passattavana. Lähdettiin viime viikon torstaina eläinten- ja talonvahdeiksi pohjois-Pirkanmaalle isäntäväen suunnatessa kauas etelään, kotiin palasin toissapäivänä. Reissu sujui tuttuun tapaan: juoka toinen päivä verkoille ja joka toinen ruokakauppaan.
Taisi Pötkyläkin tykätä maiseman vaihdoksesta, tyyppi on pitänyt sellaisi iltajumppia viime päivien ajan että oksat pois! Tänään on ollut koko päivän aika vilkas meno tuolla vatsanpeitteiden alla, ei varmasti mene enään kauaa kun liikkeet tuntuu päällekin :)
Mahakin tuntuu kasvaneen hurjasti viime aikoina, eroa muutaman viikon takaiseen on jo hurjasti.

Rv 18+5. Puhelimella sisäkuvien laatu on suorastaan hävettävän huono :( joku on hukannut kameran laturin...

Rakenneultraan on aikaa enään viikko, jännittää kovasti. Enemmän jännittää kyllä hääpukuun mahtuminen kahden viikon päästä... Vielä pitäisi käyttää mekkoa ompelijalla (rinnasta pitää ottaa sisään), käydä kampaajalla raidoittamassa tukka, varata hääpäiväksi kampaaja, viimeistellä neuletakki ja löytää joku kiva laukku. Ihan riittävästi tekemistä tämmöisissä pienissä vain perheen kesken juhlittavissa häissäkin, tulisin hulluksi jos pitäis järjestää oikein juhlat!

Tänään rv 19+2, enään hetki puoleenväliin!